Professori Antti Mero
Terveellisen ja riittävän ravinnon saanti ei ole kiireelliselle ihmiselle yksinkertaista ja helppoa. "Syömällä paljon kaikkea - voidaan saada riittävästi kaikkea". Tämä johtaa kuitenkin usein lihomiseen, jolloin terveysriskit lisääntyvät ja olotila päivän aikana ei ole kovin mukava.
Hankkimalla ravintotietoutta ja käyttämällä aikaa oikeiden ravintovalintojen tekemiseen päästään pitkälle. Monella ei ole kuitenkaan aikaa ja mahdollisuuksia tähän, jolloin kannattaa käyttää valmiita ravintovalmisteita hyväkseen. Tällaisen tarjoaa muun muassa WellNutritionin palvelu.
Miksi ravintovalmisteita pitäisi käyttää? Yleisenä periaatteena on, että ravintovalmisteeseen on kerätty olennainen ja laadukas sisältö. Käyttäjä tietää, että hän saa sitä, mitä valmisteen sisältö kertoo ja hän tarvitsee. Siten hän voi edistää varmasti omaa hyvinvointiaan. Toisaalta maaperä alkaa köyhtyä ja herää kysymys voimmeko olla varmoja, että saamme vihanneksista, kasviksista ja marjoista aina niin täydellisesti kaikki ravinteet kuin yleinen käsitys on? Edelleen tiedämme, että kuumentaminen, paistaminen ja monet muut ruoan valmistukseen käytetyt menetelmät tuhoavat tärkeitä ravinnon osia. Esimerkiksi on arvioitu, että kalaa pitäisi syödä päivittäin 150-1500 grammaa, riippuen mitä kalaa syö, saadakseen tarvittavan omega-3-rasvahappomäärän. Toinen arvio on, että kasviksia pitäisi syödä vähintään 400 grammaa saadakseen tarvittavan päivittäisen vitamiinimäärän.
Onko meillä kaikilla mahdollisuus tähän?
Olisiko jokin muu ratkaisu olemassa?
WellNutrition Omega-3+Multivita+Kalsium/D3-palvelu on rakennettu tärkeistä rasvahapoista (EPA ja DHA), joiden saanti on meillä Suomessakin liian vähäistä. Lisäksi vitamiinipaketti (lisättynä sinkillä ja kromilla) on rakennettu palvelemaan tasapainoista ravintokokonaisuutta.
Suosittelen WellNutritionin palvelua jokapäiväiseen käyttöön!
- Antti Mero, LitT, dosentti, professori